Sompio - lehdessä on aloitettu lukijamatkat kohteisiin, joista jokaiselle pitäisi löytyä jotakin.
Lukijamatkoja tehdään
Lähialueen tapahtumiin
Kulttuurikohteisiin ja -tapahtumiin
Urheilutapahtumiin
Euroopan lomakohteisiin
Kaukomaiden lomakohteisiin
Lähialueen matkoilla käydään tutustumassa lähialueemme mielenkiintoisiin kohteisiin. Monta kertaa emme tiedä lähialueemme mielenkiintoisista tapahtumista, Sompio - lehti haluaa tutustuttaa lukijoitaan lähialueen tapahtumiin ja kohteisiin.
Kulttuurikohteista ja tapahtumista tyypillisimpiä ovat esimerkiksi teatterimatkat. Urheilutapahtumissa vierailemme katsomassa SM - sarja lentopalloa, jalkapalloa ja jääkiekkoa aina Oulussa saakka.
Euroopan ja kaukomaiden lomakohteisiin matkustamme yhtenä ryhmänä. Mukavassa ja tutussa seurassa on paljon mukavampaa ja turvallisempaa matkustaa. Itse kohteessa jokainen voi suunnitella oman toimintansa vapaasti ja viikon loman aikana tulee olemaan vain yksi tai kaksi yhteistä tapahtumaa, joihin jokainen voi osallistua vapaaehtoisesti. Jos joku haluaa enemmän tukea niin järjestelyissä luonnollisesti avustetaan.
--------------------- Sompion lukijamatkat 2010
Paikallislehti Sompio tekee alustavan suunnitelman mukaan tänä vuonna kolme lukijamatkaa. Kerromme lukijamatkoista tarkemmin lähiaikoina ja lisätietoja on saatavissa tapahtumien päivittyessä myös kotisivuiltamme www.sompio.fi . Laittakaa päivämäärät kalentereihinne ja varatkaa paikkanne Matka-Ilosta sillä paikkoja on saatavissa rajoitetusti. Kaikki paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lukijamatkat ovat seuraavat;
Pe 28. – Su 30.5.2010 Murmansk. Paljon kysytty lukijamatka Murmanskiin.
Kaupunki on kehittynyt huimin harppauksin viime vuosina ja nähtävää riittää. Lähdemme liikkeelle perjantaina noin klo 07.00 linja-autoasemalta, matka rajalle ja Murmanskiin missä majoitumme hotelliin. Perjantaina tutustumme venäläiseen ruokakulttuuriin ja kuulemme jo matkan aikana paljon venäläisestä tavasta toimia. Lauantaina suoritamme kiertoajelun ja kierrämme ostospaikoissa. Vaatteet ja kengät ovat edullisia venäjällä joten niitä kannattaa ostaa, illalla ruokailu ja elävää musiikkia vain ja ainoastaan matkaryhmällemme. Sunnuntaina paluu Sodankylään, matkalle on varattu alustavasti 40 paikkaa, joista on varattu tähän mennessä noin 10. Matkaoppaanamme toimivat Pohjois-Lapin Seutukunnan Barents – asiamies Kari Pääkkö ja Inga Penttilä Luostolta. Matkan hinta ilmoitetaan lähiaikoina kun hotelli saadaan varmistettua. Varaa paikkasi ja varmista mukaan pääsysi Matka-Ilosta.
To 10. – su 13.6.2010 Pärnun kylpylämatka.
Lähdemme liikkeelle keskiviikkoiltana 9.6. bussilla Sodankylästä Rovaniemelle, josta matkustamme yöjunalla Helsinkiin. Helsingin rautatieasemalta bussilla satamaan ja laivalla Tallinnaan, mistä matka jatkuu bussilla Pärnuun.
Majoittuminen Tervise Paradiis kylpylään puolihoidolla, joka pitää sisällään aamupalan ja päivällisen, 4 hoitoa, kaksi ryhmäliikuntaa ja kylpylän vapaan käytön. Matkan aikana on mahdollisuus tutustua myös Pärnun kaupunkiin.Sunnuntaina 13.6. palaamme bussilla Tallinnaan, missä mahdollisuus ostoksille, siitä edelleen laivalla Helsinkiin ja yöjunalla Rovaniemelle. Oma linja-automme tuo matkalaiset Sodankylään, missä olemme maanantaina noin klo 09.00. Matkan hinta on 526 euroa henkilöltä ja eläkeläisiltä hinta on 456 euroa. Hinnat on laskettu sillä edellytyksellä, että matkalle lähtee 30 osallistujaa, ilmoittautumiset toivotaan 2.3.2010 mennessä jolloin suoritetaan 100 euron ennakkomaksu. Eli nyt olisi tarjolla matka linja-autolla, junalla ja laivalla, kaksi yötä junassa ja kolme vuorokautta itse kohteessa hellittävänä ja hoidettavana. Varaa paikkasi välittömästi Matka-Ilosta.
Su 19. – su 26.9.2010 Rodos.
Matka Välimeren aurinkoon alkaa sunnuntaina noin 05.00 linja-autoasemalta kohti Rovaniemeä, mistä suora lento kohteeseen, jossa olemme jo klo 13.00. Majoitusvaihtoehtoja on kaikkiaan kolmessa hotellissa joten jokainen voi valita oman hintaluokkansa mukaisesti täysihoidosta alkaen.
Majoitusvaihtoehdot ja hinnat ovat seuraavat, hotelli Esperia, 815 euroa, 2 hengen huoneessa sisältäen buffet aamiaisen tai 845 euroa kaksiosta, jossa keittomahdollisuus (ei sisällä aamupalaa).
Toinen hotellivaihtoehto on Riviera, hinta 825 euroa kahden hengen huoneessa sisältäen buffet aamiaisen. Kolmas vaihtoehto on hotelli Eden Rock, hinta 1080 euroa henkilöä kohden kahden hengen huoneessa. Eden Rockin hinta on all inclusive eli täysihoito pitäen sisällään buffet aamiaisen klo 07 – 10, lounaan klo 12.30 – 14 ja illallisen klo 19 – 21,30, lisäksi kolme teemailtaa ja koko hotelliviikon aikana kaikki paikalliset juomat, viini, olut ja virvoitusjuomat sekä välipalat ja jäätelöt.
Matkalla on yhtenä päivänä Sompion yhteinen tapahtuma niille, jotka haluavat ottaa siihen osaa. Paluu sunnuntaina 26.9. suoralla lennolla Rovaniemelle, Lähtö Rhodokselta klo 13.50, Rovaniemellä olemme noin 18.35 ja Sodankylässä olemme noin klo 21.00. Hinnat pitävät sisällään linja-autokuljetukset, lennot, ateriat lennoilla, kuljetukset hotelleihin ja takaisin, majoituksen ja ruokailut valitsemasi hotellin mukaan, aurinkomatkojen oppaan palvelut sekä Sompion tarjoaman ohjelman. Nopean varaajan etu on 40 euroa henkilöä kohden kun teet varauksesi 15.3. mennessä.
Tervetuloa Sompion lukijamatkoille ja varauksia voi tehdä jo välittömästi Matka-Ilosta. Kerromme matkoista lisää lähiviikkoina.