Vuotson oppilaat ja kyläläiset käsittelivät muutosta tekemällä taidetta koulupihan asfalttiin – yksinäinen merkkimänty antoi aiheen
Tähtikunnan koululle lisätilaa syysloman jälkeen, moduulirakennukset vuokrataan viideksi vuodeksi, hintalappu noin 400 000 euroa
”Toivotaan, että koulu löytää uuden elämän” – Ylitornion Raanujärven koulu tulee myyntiin kesän korvilla
”Tähtikunnan koulu on iso rakennus, mutta luokat ovat pieniä” – oppilaita onkin ennustettua enemmän, oppilaat kuin sillipurkissa
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella