Vuodeosastot saavat pienen aikalisän: lappilaisten reaktiot veivät johtajan unet ja avasivat silmät turvattomuudelle
”Päivystyksen lopettaminen on ankara loukkaus täkäläistä väestöä kohtaan”– Eläkkeellä oleva lääkäri ihmetteli, miten heikoin tiedoin Laphan johto tuli Ivaloon
Meimi sai nimen vasta viime kesänä – nyt mietitään muistotilaisuuteen sopivaa kesäpäivää menehtyneelle vauvalle
Poliisilla ei ollut riittävän isoa pakastinta – suuren porovarkausjutun korvat tuotiin Ivalon terveyskeskuksen pakastimeen
Levillä toimivalla lääkäriasemalla osataan hoitaa rinnevammoja — lautailija loukkaa usein käden, suksilla laskijalla yleisiä polvivammat
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”