”Oon ihan sanaton” – Sodankylästä kotoisin oleva laulaja Katja Karila on voittanut SenioriMestari 2025-tittelin
”Kemijärvellä lähtee biisit liikkeelle” – Elektronista tanssimusiikkia lappilaismaustein tekevä TINA työstää albumia
Laulaja Hugolla on isän puolelta juuret Kolarissa – ennen pitkäperjantain Levin keikkaa ehtii nähdä sukulaisia
Säveltäminen tuntuisi liian intiimiltä, mutta laulaminen ja soitto Tarja Ylitalolta sujuvat terveyshuolista huolimatta: ”Enhän mie jaloillani laula!”
Sompion joulukalenteri, luukku 10: Siurunmaassa laulettiin Onnelan pirtissä, tarkista tästä kauneimmat joululaulut-tilaisuuksien ajankohdat
Suomalaiset joululaulut kajahtivat Jäämeren illassa - ”Veksi Salmen Sydämeeni joulun teen saa olla Kauneimmissa joululauluissa”
“Näin kimaltavia puita ja oli ihanaa olla yhdessä kuusen oksien alla” - Lumen laulun kuoro rakentaa lasten silmin tehtyä laulua
Jukka Harjulan vanhemmat perustivat urheilukaupan Sodankylään vuonna 1985 – ”Kun jotakin tekee 40 vuotta, pitäisi kuulemma heittää pois”
Kaivostunneli sortui Teijo Variksen päälle Pahtavaarassa, selkäydinvammasta huolimatta hän kokee olevansa elämänsä kunnossa: ”Riski olen kuin perkele”
Kiinteistön omistaja kanteli aluehallintovirastoon kiinteistölle pääsyn estävästä kadunvarren pysäköintipaikasta
Lapin ja Ivalon paliskuntien yhteinen teurastamo tarjoaa palveluita myös metsästäjille, syksyn ensimmäiset teuraat olivat karhut ja hirvet – katso kuvagalleria avajaisista
Kolarissa järjestettiin paikallispuolustusharjoitus – maata, metsiä ja rakkaita pitää puolustaa, listasivat Sieppijärven koulun oppilaat
Lapin ja Ivalon paliskuntien yhteinen teurastamo tarjoaa palveluita myös metsästäjille, syksyn ensimmäiset teuraat olivat karhut ja hirvet – katso kuvagalleria avajaisista