”Olemme kuunnelleet yleisön palautetta ja toiveita” – Kemijärvi-festivaalin ensimmäiset viisi ensi kesän esiintyjää julki
”Talvisin keikat vedettiin nopeasti alta pois, ettei yleisö jäätynyt” – Katso miltä Pommarissa näyttää nykyään
Sodankylä-albumi keikkui listojen kärjessä 20 vuotta sitten ja meidän lehdessä bändin nimi meni väärin – Herra Ylppö: ”Tuohan olisi ollut kansainvälisempi nimi”
”Muistan aina Sotkun sokerimunkin, Kahvimökin karkkiboksit” – näin syntyi sodankyläläisten muusikoiden tekemä Hei Sodankylä-biisi, katso video
Käsittämätön kerran elämässä kokemus: sompiolaiset muusikot säestivät Pelle Miljoonaa Savukoskella SompioRockissa - katso videot
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella