Pelkosenniemeläislähtöinen Paula Strengell valloitti ensimmäisenä suomalaisnaisena maailman vaarallisimman vuoren Himalajalla
"Maailman taso on täällä" — Levin freeski-laskijoilla hienoa kisamenestystä: Katso videot kotikisojen ilmavista hypyistä!
”Muutamia kommentteja tuli, mikä homma” – Ruska 2024 on tapahtuma, jossa poljetaan pyörää koko hereilläoloaika kahdeksan vuorokautta putkeen
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”