Johanna Holm on muuttanut Sodankylässä kuuden vuoden aikana viisi kertaa: ”Pitovoima syntyy siitä, että muuttaja tuntee olevansa tervetullut”
Sodankylän kunnan oma asuntotuotanto käynnistyy –kunnanhallitus näytti vihreää valoa vöyriläisen yrityksen urakkatarjoukselle
”Tarve asunnoille on akuutti, jolloin asuntoja halutaan toteuttaa mahdollisimman pian” – asuntotuotantosuunnitelma palautettiin valmisteluun
Metsävainion alueelle Sodankylään nousee uusi Asentopuulaakin vuokrataloyhtiö – ensimmäinen kunnan uudiskohde kymmeneen vuoteen
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella