Yle: Valtaosa suojeluun tulevista vanhoista metsistä sijoittuisi Lappiin – Kriteereistä väännetään vielä
Ylitorniolla oudosti käyttäytyneen hirven salaisuus selvisi – katso video kesystä hirvestä keskellä kylää
Uittoperinnevideot kertovat kovasta työstä Lapin jokivarsilla – lisää videoita julki Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi
”Sellaisia tukkimettiä ei enää olekaan kuin Porttipahdan savotoilla oli” – 65 vuotta sitten Jaakko Forsman ajoi kaksi päivää traktorilla savotalle Isojoelta Sodankylään Laitin kylän perukoille
Metsähallituksen Luontopalvelut on karsimassa taukopaikkoja rajulla kädellä, myös muutosneuvottelut käynnissä – Taustalla hallituksen leikkaukset
Näillä kolmella vinkillä varmistut polttopuun kuivuudesta ‒ onnistunut poltto on vähäpäästöistä ja energiatehokasta
Metsäammattilaisten luonnonhoidon osaamiseen satsataan, Sami Siirtola: ”Hyvään pyritään, mutta priimaa pukkaa tulemaan”
Sodankylässä inventoidaan kesän ja syksyn aikana 210 000 hehtaaria metsää – kerätty tieto on vapaasti metsänomistajien hyödynnettävissä
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella