Paikallisuutiset
Jääkäriprikaatin kiireinen kevät
Maanpuolustuksen uskottavuuden kannalta merkittävin henkilö on varusmies.
– Kuinka hyvin me pystymme hänet puolessa vuodessa tai vuodessa kouluttamaan, mitä varusmies osaa, ajattelee ja mikä on hänen suhteensa maanpuolustukseen. On ollut mahtavaa kuulla, kuinka he ovat kertoneet omista kokemuksistaan, pärjäämisestä ja siitä kuinka he kokevat asepalveluksen auttavan heitä elämässään. Joukossa on myös paljon ulkomailla asuvia, jotka ovat tulleet Suomeen suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa. Tästä kaikesta syntyy Suomen uskottava puolustus, kehuu Jääkäriprikaatin komentaja eversti Jyrki Kaisanlahti varusmiehiään.
Jääkäriprikaatilla on takanaan hyvin työntäyteinen ja vauhdikas kevät, joka jatkuu aina lippujuhlapäivään saakka. Normaalin valmius- ja koulutustehtävän lisäksi kevättä ovat sävyttäneet useat kansainväliset harjoitukset ja tapahtumat.
Viimeiset viikot Sodankylän taajamassa on ollut paljon kansainväl