Mielipiteet
Kaikuja Kairoilta: Vanhustyön johto on avainasemassa henkilöstön ja vanhusten hyvinvoinnin kehittämisessä
Kokemukseni ja näkemykseni mukaan rohkenen ottaa kantaa hoivakoti Nutukkaassa ilmenneisiin ongelmiin. Hoivakoti valmistui kymmenen vuotta sitten, lähiomaiseni on asunut Nutukkaassa sen perustamisesta saakka ja olen vieraillut hänen luonaan lähes päivittäin.
Alussa ei ongelmia ollut, koska asukkaat olivat vielä hyväkuntoisia sekä useat pystyvät liikkumaan omin avuin, mutta vuosien saatossa on kuitenkin tapahtunut paljon, suurin osa asukkaista on kahden jopa kolmen hoitajan avustettavana aamutoimissa, suihku/saunottamisessa, kuntoutuksessa, ruokailussa j