Mielipiteet
Kehuttu suomalainen koulutus onkin todella arvokasta
Alkukesä on sitä aikaa, kun ollaan vielä valmistumishumussa ja koululaisten lomat ovat vasta alussa taas yhden kouluvuoden päätteeksi. Ylioppilas- ja valmistumisjuhlat ovat jokaisen alkukesän kohokohta, jotka juhlistavat koulun päättymistä ja uusia tuulia.
Vuosi sitten, kun minulla oli omat ylioppilasjuhlat en samalla lailla osannut arvostaa suomalaista koulututusta ja lukio-opetusta kuin nyt, kun olen asunut vuoden Pohjois-Norjassa ja opiskellut siellä yliopistossa kansainvälisessä ympäristössä.
Suomessa opettajat ovat korkeakoulutettuja. Heillä on ta