Paikallisuutiset

Lapin hyvinvointialueen valtuusto kokoontui yliopiston auditoriossa tuntien mittaiseen kokoukseensa. Puheenvuoroa pitämässä Jussi Vaara. Kuvakaappaus hyvinvointialueen kanavan verkkolähteyksestä.

Laphan säästöesitys vertautui homehtuneeseen pullataikinaan

Lapin hyvinvointialueen palvelujen sopeutusohjelma hyväksyttiin pienillä muutoksilla yli yhdeksän tunnin kokouksen päätteeksi. Kokouksen venyminen viittasi joidenkin valtuutettujen mukaan valmistelun keskeneräisyyteen, toisten mukaan merilappilaisten neliraajajarrutukseen.

Lapin hyvinvointialueen valtuutetut olivat selvästikin ladanneet kevään kuumimpaan kokoukseen retorisen parhaimmistonsa, sillä Olli Rainio (kesk.) oli riimittänyt uusiksi Maan korvessa kulkevi ambulanssin tien ja nuorisovaltuuston Jere Ollonen käytti vertauksena liian pitkään nostatettua ja vanhan p

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä