Urheilu
Miehet tulivat mukaan Kisasiskoihin 2000-luvulla
2000-luvulla Kisasiskojen toiminta laajeni myös miehiin, kun miesten kuntojumppa alkoi kokoontua vuonna 2001 Pauli Kankaan ja Juha Junttilan johdolla. Miehiä on ohjannut vuosien ajan Veijo Pesonen ja viimeisinä vuosina on ollut aktiivisena ohjaajana Ahti Kangas.
Vuonna 2001 kokoontui ensimmäisen kerran varttuneiden naisten jumppa, jossa edetään hieman tavallista hitaammassa tahdissa. Nykyään jumppa on nimeltään Entisten nuorten jumppa ja sitä vetää Inga Lokka . Asthangajooga aloitti vuonna 2005. Ryhmä kokoontui itseohjautuvasti Anu Poikelan ja Marketta Y