Paikallisuutiset
Nälkäinen susi vei koiran pihasta Kuhmossa ‒ ankarat olosuhteet tuovat susia asutuksen lähelle
Perjantaina 5. tammikuuta sattui vuoden ensimmäinen susivahinko Kuhmon Rastinkylällä Syrjäntiellä. Kova pakkanen ja runsas lumi metsistä on saanut sudet liikkumaan entistä enemmän teillä ja talojen läheisyydessä.
Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kimmo Piirainen kertoo, että talon isäntä näki ikkunasta, kun susi kävi pihasta hakemassa pihalla piipahtaneen koiran.
Koira oli Piiraisen mukaan vajaa 4-vuotias metsästyskoira ja suru on suuri omistajilla. Talon isäntä oli soittanut heti poliisille ja