Urheilu
Neljä kultaa Muhokselta Tapsan paineista
Lapin Veikkojen painijat kävivät Muhoksella 7.9. maailmanmestari Tapio Sipilän nimikkopaineissa kahmien sieltä mukaansa yhdeksän mitalia. Mitaleista neljä oli kultaista, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.
Veikkojen joukkueessa oli 14 painijaa ja kisoihin osallistui 125 painijaa viidestätoista eri seurasta. Joukkuekilpailussa Veikot sijoittui hienosti toiseksi hävittyään vain Kälviälle, joka myös saa kiittää Lapin Veikkojen painiosaamista, sillä Kälviän painin opit on pääosin Sodankylän kasvatin Jouko