Ihmiset
Paikallista isännöintipalvelua
Isännöintiyrityksen perustanut Jari Pienimaa oppi edellisessä ammatissaan maatilayrittäjänä pärjäämään omillaan. Sitä taitoa hän hyödyntää myös nykyisessä ammatissaan ja uskoo, että taloyhtiöiden kulut saadaan pienemmiksi välikäsiä vähentämällä.
– Onneksi sain olla näköalapaikalla MTK:n ja meijerin luottamustehtävissä 20 vuotta sitten. Silloin ymmärsin, että maatilayrittäjyys oli auringonlaskun ala, reilu vuosi sitten lypsykarjansa myynyt Jari Pienimaa toteaa.
Hän sanoo olevansa onnekas, ettei monien muiden maatalousyrittäjien tavoin velkaan