Mielipiteet
Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan tehtävät?
Syksyllä 2021 muodostetun ja vahvistetun vaalilautakunnan ensimmäisiin tehtäviin olisi kuulunut merkitä valitut henkilöt vaaliluetteloon. KHO määräsi päätöksellään viime vuonna merkitsemään 37 henkilöä vaaliluetteloon. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut vieläkään.
Oudointa minusta oli se, että jouduin muistuttamaan SaKä:ien edustajia viisi kertaa viime vuonna – miksi vaalilautakunnan jäsenten nimiä ei ollut laitettu näkyviin käräjien sivuilla. Minulle kerrottiin, ettei oltu ehditty päivittää sivuja. Painotin että kuinka tärkeätä on olla laillisesti läpinäkyvä