Paikallisuutiset
Sodankylä koulukiusaamisessa maan kärjen tuntumassa
Kouluterveyskysely vuodelta 2017 osoitti, että Sodankylässä kokee viikoittaista koulukiusaamista 11,4 prosenttia. Lukema toi valtakunnassa sijan 11. Loppuvuodesta 2017 ryhdyttiin Sodankylässä päivittämään lasten ja nuorten hyvinvointiohjelmaa. Kouluterveyskysely osoittaa, että myös positiivista kehitystä on tapahtunut.
Yle uutisoi maaliskuussa koulukiusaamisen vähentyneen valtakunnallisesti huomattavasti. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia kiusattiin eniten Siuntiossa, jossa kiusattuja koki olevansa 18 prosenttia kouluterveyskyselyyn vastanneista. Kiusatut kokivat olleensa koulukiusaamisen kohteena vähintään kerr