Paikallisuutiset
Sodankylän sankarihaudan nimi- ja hautapaikkaopaste
Vapaaehtoisista koostuva ryhmä on esittänyt Sodankylän seurakunnalle hankittavaksi nimi- ja hautapaikkaopastetaulun sankarihaudalle. Opastetaulun hankkiminen on sotiemme veteraanin Kaarlo Sukuvaaran esitys, perinteen siirto tuleville sukupolville. Vapaaehtoisista koostuva ryhmä on valmistellut esityksen käytäntöön sekä toteuttanut kaksi eri mallia kustannuslaskelmineen. Sodankylän seurakunta ei ole kuitenkaan lämmennyt tälle esitykselle, koska Museovirasto ja Kirkkohallitus eivät ole osoittaneet vihreää valoa tauluhankkeelle. Vastaavanlaisia opastauluja löytyy kuitenkin useilta sankarihaudoilta ympäri Suomea.
Vapaaehtoisista koostuva ryhmä, johon ovat kuuluneet muun muassa Jorma Pöllänen, Kaarlo Sukuvaara, Risto Alakärppä ja Jorma Kantelinen , jättivät Sodankylän seurakunnalle esityksen hankkeesta 18.tammikuuta 2019. Hanketta perusteltiin perinteen siirrolla tuleville sukupolville sekä tarpeella kävijöi