Paikallisuutiset

Rikastamon valtavan kokoisessa jauhinmyllyssä kivet hienontavat kiveä 60 tonnia tunnissa. Kaivoksen johtaja Heino Alaniska ja pääluottamusmies Juha Karppinen iloitsevat toiminnan jatkumisesta Pahtavaaran kultakaivoksella: työllisyys on taattu ainakin viideksi vuodeksi. Kuva: Sompio

Sompiossa 20 vuotta sitten: Pahtavaaran kultakaivoksessa työt jatkuvat

Kaivoksen pääluottamusmies Juha Karppinen esitti kaivostyöntekijöiden puolesta kiitoksensa ja terveisensä Pahtavaaran kultakaivoksen uudelle omistajalle ScanMining oy:lle, joka antaa nyt työtä 74 sodankyläläiselle.

Edellisen jakson aikana työpaikkoja oli 55.

– Kun kaivos kaksi vuotta sitten suljettiin, joudumme kaikki työttömiksi. Elimme epävarmuudessa, kaivetaanko enää ja jos, niin milloin. Nyt kultakaivoksella on uusi omistaja ja toimintaa jatketaan uusin voimin, iloitsee Juha Karppinen.

Kultakaivosta ei voi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä