Sodankyläläisten ideoita etsitään osallistuvaan budjetointiin – ehdotuksia voi antaa kuun loppuun saakka
Laphan talouden tasapainotus edellyttää rajuja muutoksia palveluverkkoon – ”Laitetaanko jalkapuoli jopi kirveen hamara ottassa ambulanssilla 300 kilometrin päähän?”, kysyy Lapin aluehallituksen jäsen Jarmo Siivikko
Sodankylän kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen esittää kunnallisveron alentamista: ”Uskon, että maltillinen veronlasku hyödyttää niin yksittäisiä asukkaita kuin koko kuntaa”
Kalasataman jäähilekoneet uusitaan, määrärahaylitys katetaan invavessaan ja tukiasuntojen pihan saneeraukseen varatuilla rahoilla
Kassaan kilahtaa tänä vuonna yli miljoona euroa: koronvaihtosopimukset suojaavat Sodankylän kunnan taloutta
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”