Laphan kanta lakiesitykseen: Riittämättömiä ja liian myöhään käynnistettyjä toimenpiteitä, tilalle yrityssaneerausmalli
Mika Riipi: ”Ihmiset eivät ansaitse ministeri Juuson ryöpytystä, vaan aidon mahdollisuuden päättää palveluistaan”
Puolustusministeri Antti Häkkänen vierailulla: ”Hoidamme niin että Sodankylän puitteet laitetaan parempaan kuntoon”
Saamelaiskäräjät teki valinnat toimikaudeksi 1.9.2024–31.12.2027 – Tammikuussa valitut puheenjohtajisto ja hallitus jatkavat työssään
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”