Johanna Holm on muuttanut Sodankylässä kuuden vuoden aikana viisi kertaa: ”Pitovoima syntyy siitä, että muuttaja tuntee olevansa tervetullut”
Kunnan omakotitalojen rakentaminen Sodankylän kirkonkylän Metsävainon ja Luoston Kantapäävaaraan alueille on alkanut
Erpan sisustuksessa muun muassa rummut ovat saaneet uuden elämän: ”Tykkään värkätä, mutta olen löppösormi”
Vakituisen asunnon piippu pitää nuohota kerran vuodessa, Sodankylässä nuohoojat kiertävät kylissä talo kerrallaan, kirkonkylällä nuohous on tilattava
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”