Papinrantaan saapuvat ensimmäiset matkailijat joulukuussa, liettualaiset sijoittivat lomakylään 7,5 miljoonaa
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Maijala: kunnan taloudellinen tulos hyödyttämään tasaisemmin kaikkia kuntalaisia – veroprosentti alemmas ja investointeja kyliin
Ruth Nissinen, valmistuu ammattiin, jossa sai palkkaa myös koulupäiviltä, hän juhlii valmistujaisiaan yhdessä siskonsa kanssa: ”Parasta juhlissa on se, että pääsee näkemään sukulaisia ja tuttuja”
Orajärvelle Vaaratuvantie, osoitejärjestelmä on välttämätön asukkaiden turvallisuuden ylläpitämiseksi
Sattanen on asukasmäärältään keskiarvoisinta Sodankylää, Jeesiö on keskimääräisin kylistä, eniten kasvoi Orakylä
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”