Lapin vesirakentamista oikeutettiin 1950- ja 1960-luvuilla tyhjän maan käsitteellä – säännöstelyaltaiden pinta-ala voisi olla kolmikertainen nykyiseen nähden
Penkereillä tulvaa vastaan — Kittilän kahden miljoonan euron tulvapenkereet ovat valmiina veden nousuun
”Kulttuuritalo on muutakin kuin nouseva katsomo”, Kitisenrannan matka kulttuuritaloksi vie vuosia, huolellinen suunnittelu on tärkeää
Luirojoen silta kapenee yksikaistaiseksi peruskorjauksen ajaksi, leveät kuljetukset kiertävät Savukosken kautta
Sodankylässä on nyt pöhinää, uskoo kylän vetovoimaan luottava Pekka Vasara kauppiashistoriansa suurimman investoinnin äärellä
”Hankkeella on lupa puolustusvoimilta” –Rajalanvaaraan suunnitellaan kuuden tuulivoimalan hanketta, joka voisi käynnistyä 2027-2028
Kunta lainaa tytäryhtiölleen Asentopuulaakille 4,5 miljoonaa euroa rakentamislainaa – Käpyriihen luhtitaloihin 36 asuntoa
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella