Karhunkaatajat saivat nettikiusaajat kannoilleen: Yöunet vieneestä syyttelystä on laadittu jo kahdeksan rikosilmoitusta
Sodankyläläinen opettaja jäi vaille rangaistusta, vaikka tuomittiin oppilaansa pahoinpitelystä – syyttäjä valitti hoviin
Uusi podcast alkaa, toimittajana Vuokko "Kalma" Lahti! Antti Hanhivaara katosi pian 20 vuotta sitten – joku tietää, mitä tapahtui, uskoo tapaukseen perehtynyt Jaakko Peltomaa
Kunnanhallitus otti Pekka Heikkisen oikaisuvaatimuksen otto-oikeudellaan käsittelyyn, Heikkinen haluaa takaisin työhönsä, viralta pidättäminen jatkuu
”Seuraavan kerran kun minulle soitetaan, se on neljä ja puoli tuntia ja vedän liipaisimesta" –uhkailija sai sakot
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”