Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Kaikenlaisia projekteja olisi kun vain ehtisi tehdä – ”Eläkkeellä aika ei enää tunnu riittävän”, sanoo siurunmaalainen Seppo Penttinen
Kun Juha Karppinen aloitti työt Pahtavaaran kaivoksella, moni asia oli toisin: ”Ihmeteltiin, kun saunapäivänä lauantainakin piti olla töissä”
Ei purkuputkea Sattas- tai Jeesiöjokeen – Ikkarin kultakaivoshankkeen toteutusvaihtoehdot tarkentuvat ympäristövaikutusten arvioinnin tuloksena
Koirien aiheuttamat porovahingot ovat kasvussa – suunnitteilla oleva hanke lisäisi yhteistyötä koirien kouluttamisessa porovapaiksi
Luostolle povataan vilkasta matkailutalvea – kelien puolesta talvikausi käynnistyi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin
Lumi ja luonto houkuttelivat Savolaisen perheen Helsingistä pohjoiseen – ”Kakslauttasen alue nousi yhdeksi vaihtoehdoksi”
Sodankylän yrittäjät suhtautuvat ranskalaisten matkailijoiden tuloon positiivisin odotuksin – ”Tämä on hyvä mahdollisuus kokeilla, mikä toimii ja mikä ei”
Uusien asuntojen tarve kasvaa Sodankylässä vuosi vuodelta – Majoitusyrittäjä: ”Kysyntä on patoutunutta ja se purkautuu vain uutta rakentamalla”
Koskenlaskua, sauvontaa ja tukilla taiturointia – Uittojuhla houkutteli paikalle monisatapäisen yleisön, katso videot jutun lopusta
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”