Pelkosenniemestä on tulossa Sodankylän alueseurakunta – ensi vuonna valittaisiin yhteinen kirkkovaltuusto
Uuden kirkon remontti siirtyykin todennäköisesti ensi vuoteen – käyttö jatkuu toistaiseksi normaalisti
Kirkkoherran viran jättävä Hanna Kuusela toivoo seuraajalleen luottamusta ja tukea kehittyä hyväksi johtajaksi
Sodankylän kirkossa on käynnistymässä peruskorjaus, vuotava katto ja valtava energiankulutus suurimmat ongelmat
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”