Kierrätys on lapsille itsestäänselvää kunhan se heille opetetaan, ajattelee aiheesta väitöskirjaa tekevä Tähtikunnan koulun opettaja Marjo Vesterinen
Tähtikunnan koulun ysiluokkalaiset Lumikki Maijala, Aava Nissinen ja Saana Välitalo selvittivät tiensä Taitaja9-kisan valtakunnalliseen finaaliin
Koululaiset ilahduttivat Helmikodin asukkaita jouluisella musiikkituokiolla — katso tallenne torstailta tästä
Sodankylän nuoria ahdistaa ja uuvuttaa: Päihteet ja väkivalta ovat huolestuttavan usein osa heidän arkeaan, kertoo kouluterveyskysely – ”Lukemat ovat ennätyksellisiä”
Lasten ja nuorten hyvinvointifoorumissa keskustellaan kouluterveyskyselyn tuloksista: ”Tuloksissa on paljon huolestuttavaan suuntaan mennyttä kehitystä, mutta myös positiivista”
Järvikylien, Torvisen, Tähtikunnan ja Vuotson koulun oppilaat kertovat puhelimen käytöstään: ”Vanhemmat huomauttavat joskus”
Tähtikunnan koulun rehtori Ari Arvola ei heti innostunut opetusalasta – ”Oppilaiden rauhattomuus johtuu aikuisista”
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Presidentinlinnassa nähdään lappilaista pukuloistoa sekä Pallaksen ja Särestön tuntijoita: ”On etuoikeus kantaa Linnan juhliin jotakin, joka on tehty pohjoisen hengessä”
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella