Kalasataman jäähilekoneet uusitaan, määrärahaylitys katetaan invavessaan ja tukiasuntojen pihan saneeraukseen varatuilla rahoilla
”Toivotaan, että koulu löytää uuden elämän” – Ylitornion Raanujärven koulu tulee myyntiin kesän korvilla
Kieppi muuttaa moduulirakennukseen, jonka on määrä valmistua joulukuussa, Lapha on varannut uuteen rakennukseen 2,5 miljoonaa euroa
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”