Ulkokuntosalille voi suunnata, vaikka olisi vasta-alkaja – katso videoilta vinkit, joilla pääset alkuun
Saana kierretään nyt vain pohjoispuolelta, koska eteläisen reitin lehtojensuojelualueen lajisto ei kestä kulutusta
Mikko Luokkamäki sairasti akuutin leukemian, kaksi aivoinfarktia ja sormet vieneen sepsiksen – ”Kuolema ei ole ollut minulle mörkö”
Ylläksen ainutlaatuista luonnontilaista rinnettä ei saa rakentaa, sanoo luontokartoittaja – Kaavaehdotus osoittaa hotelleja ja mökkejä uhanalaisten lajien päälle
Sodankylän kirkonkylän lähialueiden reittejä parannetaan – osallistu reittisuunnittelun aloitustilaisuuteen ja vaikuta
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”