Sa­vu­kos­ken pit­kä­ai­kai­nen pa­lo­pääl­lik­kö ja kun­nal­lis­po­lii­tik­ko Veli Alek­si Kal­lis­ko­ta kuo­li 79-vuo­ti­aa­na hel­mi­kuun alus­sa. Hän oli syn­ty­nyt Sa­vu­kos­kel­la 31.5. 1941.

Kal­lis­ko­dan lap­suut­ta lei­ma­si­vat an­ka­rat so­ta­vuo­det. Hän oli hen­gen­vaa­ras­sa lä­hes vas­ta­syn­ty­nee­nä, kun hä­nen äi­tin­sä oli hei­nä­töis­sä tul­va­nii­tyl­lä. Veli-vau­va ui­nui ko­pas­sa puun ok­sal­la, kun neu­vos­to­par­ti­saa­nit sat­tui­vat pai­kal­le. He jät­ti­vät kui­ten­kin nuo­ren äi­din ja pie­no­kai­sen rau­haan.

Työn­te­ko kuu­lui jäl­leen­ra­ken­nu­sa­jan las­ten ja nuor­ten elä­mään luon­nos­taan. Veli Kal­lis­ko­ta aloit­ti uran­sa apu­poi­ka­na sa­vo­toil­la ja ui­toil­la. Pe­rus­tet­tu­aan per­heen Rau­ha-vai­mon­sa kans­sa nuo­ret suun­ta­si­vat Ruot­siin 1960-lu­vun puo­li­vä­lis­sä. Siel­lä vie­räh­ti muu­ta­ma vuo­si teh­das- ja maa­töis­sä. Sa­vu­kos­kel­le pa­luun jäl­keen Kal­lis­ko­ta ajoi met­sä­ko­net­ta sekä toi­mi mit­ta- ja os­to­mie­he­nä Kemi-yh­ti­öl­lä, kun­nes pää­tyi palo-opis­toon 1980-lu­vun alus­sa. Sen jäl­keen avau­tui pa­lo­pääl­li­kön vir­ka.

Hän teki mit­ta­van uran kun­nal­li­sis­sa luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä Suo­men kes­kus­tan edus­ta­ja­na. Val­tuus­to­vuo­sia ker­tyi 38, jois­ta 18 vuot­ta hän toi­mi val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja­na. Hän toi­mi La­pin lii­tos­sa, lu­kui­sis­sa neu­vot­te­lu­kun­nis­sa ja työ­ryh­mis­sä. Hän oli myös Koil­lis-La­pin Säh­kön hal­li­tuk­sen va­ra­pu­heen­joh­ta­ja ja osal­lis­tui osuus­kau­pan hal­lin­toon. Pu­he­li­as ja vil­kas Sa­vu­kos­ken mies tuli tu­tuk­si myös edus­kun­nas­sa ja muis­sa val­lan kam­ma­reis­sa, kun hän kävi aja­mas­sa ko­ti­maa­kun­nan ja Sa­vu­kos­ken asi­oi­ta. Kal­lis­ko­ta oli luon­nos­taan näi­den lä­he­tys­tö­jen kiis­ta­ton voi­ma­hah­mo.

Ys­tä­vil­leen Veli Kal­lis­ko­ta oli ver­rat­to­man mie­lui­sa tut­ta­vuus, rei­pas­ta huu­mo­ria vil­je­le­vä tai­ta­va sa­nan­käyt­tä­jä ja eh­ty­mä­tön ta­ri­noi­den ker­to­ja. Hä­nen seu­ras­saan ai­ka ei tul­lut pit­käk­si. Pa­lo­pääl­li­kön vir­ka­teh­tä­vis­sä Sa­vu­kos­ki ja sen asuk­kaat tu­li­vat hä­nel­le tu­tuik­si. Veli tun­si jo­kai­sen ja kaik­ki tun­si­vat hä­net. La­pin luon­to oli hä­nel­le ra­kas ja tär­keä. Hän tie­si par­haat ka­la­pai­kat, hil­la­suot ja puo­luk­ka­kan­kaat. Hän opas­ti vie­raan­sa kelk­ka­ret­kil­le, ra­ko­val­keil­le ja laa­vuil­le. Ve­lin joh­dat­te­le­mil­ta met­säs­tys­ret­kil­tä ei juu­ri saa­liit­ta pa­lat­tu.

Luo­vut­tu­aan luot­ta­mus­toi­mis­taan ja jää­ty­ään les­kek­si elä­ke­läi­sen elä­män­pii­ri ra­joit­tui ko­ti­kul­mil­le Sa­vu­kos­kel­le. Kiin­nos­tus yh­teis­kun­nal­li­siin asi­oi­hin säi­lyi lop­puun saak­ka ja hä­nel­lä oli vank­ka mie­li­pi­de päi­vän­koh­tai­siin asi­oi­hin. Veli Kal­lis­ko­taa jää­vät kai­paan ty­tär per­hei­neen sekä lu­kui­sa su­ku­lais­ten ja ys­tä­vien jouk­ko.

PERT­TI LOK­KA, So­dan­ky­lä, MART­TI PURA, Tam­me­la, JUK­KA VII­TA­NIE­MI, Hä­meen­lin­na

Kir­joit­ta­jat ovat Veli Kal­lis­ko­dan ys­tä­viä