A-
A+
A-
A+
Ruokaturva ja ruokaturvallisuus koetaan Pohjoismaissa helposti itsestäänselvyytenä. Alkutuotantoa ja elintarvikkeita valvotaan hyvin ja laatupoikkeamat on helppo jäljittää. Ruokaa on riittävästi tarjolla kaikille.
Lapin ammattikorkeakoulussa lehtorina ja projektipäällikkönä toimiva Kirsi Muuttoranta kuitenkin kertoo, että pandemia on osoittanut alku- ja elintarviketuotannon haavoittuvuuden.
– Suuressa maailmassa sikoja on lopetettu kaatopaikalle, kun teurastajat ovat sairaina eikä tuotanto toimi. Työvoimapula voi iskeä myös Suomeen. Nyt jos koskaan tarvitaan lisää osaajia pohjoiseen ruokaketjuun lisää.
Porotalous on erityisen herkkä työvoimapulalle, koska poromiehet toimivat itse aktiivisesti ketjun jokaisessa vaiheessa. He teurastavat itse suurimman osan eläimistä. Lisäksi he jalostavat ja myös myyvät itse yli puolet tuotetusta poronlihasta. Teurastus-, leikkaus- ja jalostus- sekä myyntityöt ajoittuvat päällekkäin poronhoidon syyssesongin aikana.
Jo nyt porotaloudessa on pula osaavista tekijöistä. Ulkopuolisia työntekijöitä ei käytännössä ole.
– Poromiehen sairastuessa osaava sijainen on kiven alla. Perhepiiristä sen voi löytää, mutta ei sieltäkään ole aina ottaa tekijää, kertoo Muonion poroisäntä Vili Kurki.
- Muutenkin vähät työntekijät ovat kiinni teurastamoilla ja lihanleikkuussa. Siihen hommaan on helpompi kouluttaa uusia työntekijöitä kuin porotöihin. Osaaville apukäsille olisi varsinkin teurastuksessa ja lihanleikkuussa tarvetta.
Kirsi Muuttorannan mukaan poronhoitajien perheenjäsenet voitaisiin kouluttaa mukaan työhön perheen ulkopuolellekin. Lisäksi muiden alojen yrittäjät ja työntekijät voisivat toimia sesonkiaikana teurastamoilla ja lihankäsittelyssä.
– Esimerkiksi matkailukeskukseen töihin tuleva voisi aloittaa kautensa poronhoidon sadonkorjuussa syyskuun lopulla ja siirtyä rinteisiin, kun sesonki siellä alkaa.
Suunnitteilla onkin pohjoismainen työntekijävaranto, johon teurastus- ja lihankäsittelykurssin käyneet henkilöt ovat helposti tarjolla kiireavuksi. Työntekijäpooli yhdistää kysynnän ja tarjonnan.
– Poroteurastamot ja poronlihaa käsittelevät laitokset hyötyvät, kun ne saavat käyttöönsä ammattitaitoista työvoimaa, ja työvoiman tarjoajien on helppo löytää työnantajat, Muuttoranta valottaa.
Huhtikuun alussa aloitettiin Interreg-projekti, jonka kohderyhmänä on poronhoitoalueen yrittäjät sekä poronhoitajat Suomessa ja Ruotsissa. Hankkeessa vahvistetaan Suomen ja Ruotsin poronhoitoalueen pienyrityksiä ja turvataan poroelinkeinon kannattavuutta lisäkoulutuksen avulla.
Työntekijöiden koulutuksella varmistetaan, että tuotteiden laatu pysyy hyvänä. Osaavan työvoiman hajautettu käyttö puolestaan levittää hyviä käytänteitä eri puolille poronhoitoaluetta.
Sivutuotteiden käsittely on yksi koulutuksen aiheista. Niiden jalostamisen avulla voidaan parantaa porotalouden kannattavuutta.
– Sivutuotemarkkina on heikko. Esimerkiksi taljojen hinta romahti pari vuotta sitten. Teurastuksen sivutuotteissa olisi tosiaan kehittämiselle tarvetta, Vili Kurki kuvaa tilannetta.
Luulajan teknillinen yliopisto vetää ”Resurspool för entreprenörskap inom rennäringen med binäringar: Kvalitet i slakt och styckning” -hanketta, jossa ovat mukana hankkeen ideoija, Sápmi Innovations AB, sekä Lapin ammattikorkeakoulu. Lapin liitto rahoittaa hanketta Suomen puolella.
TIETOLAATIKKO
Talviruokinta kasvatti poronhoidon kustannuksia – yrittäjätulo jää heikoimmaksi 17 vuoteen
Poronlihantuotannon kannattavuus heikkenee merkittävästi poronhoitovuonna 2019/2020. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennustetulosten mukaan yrittäjätulo puolittuu edellisvuodesta ja kannattavuuskerroin jää heikoimmaksi 17 vuoteen.
Viime syksyn teurastuotot jäivät vasojen alhaisemman ruhopainon ja pienemmän ruhomäärän vuoksi edellisvuotta pienemmiksi. Tuet sen sijaan säilyivät ennallaan. Vaikka petovahingot pysyivät suunnilleen ennallaan, vahingonkorvaukset kasvoivat lisääntyneiden liikennevahinkojen myötä.
– Poronlihantuotannon kokonaistuotto pieneni yli kolme prosenttia 38 700 euroon yritystä kohti. Siitä noin 51 prosenttia saatiin porotalouden tuotteiden myynnistä, 33 prosenttia erilaisista korvauksista ja 16 prosenttia tuista, kertoo tutkija Jukka Tauriainen Lukesta.
Ruokinta kasvatti kustannuksia
Vuonna 2019/2020 tuotantokustannukset kasvoivat noin seitsemän prosenttia edellisvuodesta 59 500 euroon yritystä kohti. Suurin osa tuotantokustannuksista aiheutuu yrittäjäperheen oman työn palkkatavoitteesta. Ruokintakustannuksilla on tänä vuonna myös suuri merkitys.
Jukka Tauriainen selventää kuluvan poronhoitovuoden kustannusnousun syitä:
– Viime syksyn sienisato jäi heikoksi, mikä vaikutti eloporojen kuntoutumiseen talvea silmällä pitäen. Talven ennätyksellinen lumimäärä ja joillakin alueilla myös jää estivät poroja kaivamasta ravintoa hangen alta. Paksun lumipeitteen turvin porot ovat tosin ylettäneet syömään luppoa normaalia korkeammalta, ja tykky on varistanut luppoa paikoin myös hangelle syötäväksi. Luppo ei kuitenkaan ole tarjonnut läheskään riittävää ravintoa suurelle osalle porokarjasta, vaan poroja on jouduttu ruokkimaan selvästi tavanomaista enemmän, ja ruokintakausi on ollut pitempi. Näin ollen rehu-, työ- ja konekustannukset ovat kasvaneet oleellisesti.
Yrittäjätulo jää heikoksi
Poronlihantuotannon keskimääräinen yrittäjätulo vuonna 2019/2020 painuu 3200 euroon yritystä kohti. Kun yrittäjätulo jaetaan oman pääoman korkotuottotavoitteen ja yrittäjäperheen palkkatavoitteen summalla, saadaan suhteellista kannattavuutta kuvaava kannattavuuskerroin. Keskimääräinen kannattavuuskertoimen arvo 0,13 osoittaa, että yrittäjä sai 2,1 euron tuntipalkan ja 0,4 prosentin korkotuoton omalle pääomalle.
– Kun keskimääräinen tulos on noin heikko, suuri osa yrityksistä jäi kokonaan ilman yrittäjätuloa. Vaikea viime talvi voi heikentää vielä tämän kevään vasatuottoakin ja sitä kautta tulevan syksyn teurastiliä, toteaa Tauriainen.