Ihmiset
Kainuun ensimmäinen ja viimeinen kulttuurisihteeri
Taiteen tekeminen ja tuottaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, ja voi kestää jopa sukupolven, ennen kuin sen arvostus saadaan samalle tasolle liikunnan ja urheilun kanssa, pohtii Kuhmon kulttuurisihteerin virasta eläkkeelle jäänyt ja nykyisin freelance-näyttelijänä ja -ohjaajana toimiva Toivo ”Topi” Mikkola.
Kersilöstä kotoisin oleva Topi Mikkola on palannut muutaman viikon kestävälle vierailulle Sodankylään. Vierailun aikana hän on kiertänyt Sodankylän kylissä ja esittänyt Rosa Liksomin naismonologeja. Mie alan tekemhän syntiä – ja mie meinaan tehä paljon -esitys sai ensi-iltansa jo 20 vuotta sitten, m