Paikallisuutiset

Kauppias Hanna Tirroniemi kertoo, että kylmäkaapit oli alun perin tarkoitus uusia jo ensimmäisen tukihakukierroksen aikana. Sitten iski korona ja Luosto tyhjeni matkailijoista kerta iskulla ja tukirahat käytettiinkin laskujen ja palkkojen maksuun. Kuva: SAILA VAARA

Kyläkaupoille kuuluu pääasiassa erittäin hyvää, mutta ennätystalvea varjostaa Ukrainan sota ja lakkokevät – Luoston kauppias Hanna Tirroniemi: ”Koko ajan saa olla varpaillaan”

Luostolla ja Kieringissä eletään matkailun huipputalvea, mikä näkyy myös kauppojen myynnissä. Vuotsossa kauppa käy tasaiseen tahtiin ja sesonkien väliset erot näkyvät vähemmän.

Luoston kaupan kauppias Hanna Tirroniemi on tyytyväinen kuluvan talven myyntiin. Kahdeksatta vuotta kauppiaana toimiva Tirroniemi kertoo, että myynnissä on jo menty yli koronaa edeltäneiden talvien.

– Matkailijoita on ollut paljon, ensiksi brittejä ja sitten keskieurooppalaisia, Tirroniemi kertoo.

Myö

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä