Ihmiset
”Nukun samassa kohtaa kuin missä olen syntynyt”
Alkuperäinen suvantokumpulainen, entinen maatalousyrittäjä ja nykyinen hyvinvoinnin ammattilainen Vilppu Pesonen täyttää kesäkuun 12. päivä 60 vuotta. 40 vuoden yrittäjän uraan on mahtunut paljon, mutta kutsumusammatti löytyi lopulta hoitoalalta.
Vuonna 1981 20-vuotias Vilppu Pesonen oli vastavalmistunut merkonomi. Hän päätti alkaa maatalousyrittäjäksi, koska valtiolta oli mahdollista saada tukea navetan rakentamiseen. Hän osti kotitilansa vanhemmiltaan, jotka olivat jo eläkkeellä.
Alussa peltoa oli kuusi hehtaaria, lopussa sitä oli kymmenker