Paikallisuutiset
Sompio-seuran historiikki
Sompio-seuran pohja luotiin vuonna 1926.
Suomessa tuohon aikaan herätettiin henkiin maamiesseura-aatetta. Niinpä Sompioonkin saapui talvella 1926 tuon ajan konsultti nostattamaan maamiesseurahenkeä. Tilaisuus pidettiin Lokassa, ja heti sen jälkeen sinne perustettiin maamiesseura. Toiminnassa oli mukana myös Korvasen kyläläisiä.
Sompiossa elettiin tuolloin metsästäen, kalastaen, poroja hoitaen ja peltoja viljellen. Elettiin vahvaa luontaistalouden aikaa.
Joista ja järvistä nousi kalaa. Syksyisin sompiolaiset kokoontuivat nousukalan pyyntiin Sompiojärvelle. Saalis suolattiin talven varalle. Metsä tarjosi erilaista viljaa: lintuja ja marjoja. Jokivarsiniityiltä niitettiin heinä kotieläimille ja poroille täytyi varata jäkälälimppuja.
Sitten seurasivat