Mielipiteet
Vastaisko kaikkeen KYLLÄ
Jo s luet tätä kolumnia Sompion ilmestymispäivänä keskiviikkona 18. elokuuta, minä istun todennäköisesti parhaillaan kunnanvirastolla valtuustosalissa seuraamassa uuden kunnanvaltuuston ensimmäistä kokousta. Asialista on pitkä ja äänestyksiä luultavasti paljon, joten iltapuolelle taitaa venähtää.
Osalle valtuutetuista kokous on ensimmäinen kyseiseissä salissa. Minäkin odotan kokousta innokkaasti, enkä pelkästään siitä syystä, että edellinen kunnanvirastolla seuraamani valtuuston kokous oli ties milloin aikoja ennen koronaa.
Tähän kokoukseen olen varautunut osallistumaan läsnä, en verkon välit