Kakkuleipuri Maija: ”Vuosien haaveilujen jälkeen päätin hankkia rakkaasta harrastuksesta myös ammatin”
Joulupukki ja muori asettuvat Ylitorniolle – pariskunta on paikkakuntalaisille tuttu joulupukkina ja muorina jo 13 vuoden ajalta
Suomalaiset joululaulut kajahtivat Jäämeren illassa - ”Veksi Salmen Sydämeeni joulun teen saa olla Kauneimmissa joululauluissa”
Seurakunnan Kattilakerhossa lapset leipoivat kampanisuja Hyvösen Arjan valmistamasta taikinasta, Eläkeliiton naiset opastivat
Sodankylästä löytyy eniten kiimaan ja paskaan viittaavia paikkoja – härskit nimet voivat olla satoja vuosia vanhoja
Tiedekeskus Aurora voisi toimia koko yhteisön kohtauspaikkana, katso videolta: kuinka monta yritystä tarvittiin raketin laukaisuun
Selvitimme kunnan johtoryhmän matkustamista: ahkerin reissaaja oli matkoilla 70 päivänä lokakuun loppuun mennessä
Näin lausuttiin Sodankylän talousarviosta: kunnanjohtajan mukaan henkilöstölle on jopa liikaa tehtäviä ensi vuonna
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”