Hyvinvointilähete – ihmisen tukemiseksi yhteisöllisin keinoin

Riitta Hokkasella (vas.) ja Sirkka Posiolla eivät puheenaiheet ehtineet loppua puoli vuotta kestäneen hyvinvointilähetteen aikana. Viikoittain vieraileva juttukaveri sai Sirkan elämänilon vähitellen palaamaan.

Sodankylä on yksi neljästä hyvinvointilähetteen käyttöön ottaneista Lapin kunnista. Toimintamallin tavoitteena on tukea ihmisiä hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävän toiminnan pariin.

Tässä tarina siitä, mitä hyötyä hyvinvointilähetteen toimintamallista käytännössä on:

Kuusikymmentäneljä vuotta on pitkä aika. Niin kauan Sirkka ja Väinö Posio ehtivät olla naimisissa ennen Väinön poismenoa muutama vuosi sitten.

Sitä ennen Alzheimeria ja diabetesta sairastanut Väinö oli ehtinyt asua ja olla hoidossa Helmikodissa viiden vuoden ajan.

Siksi Sirkka olikin aluksi kuvitellut, että puolison kuolema ei tuntuisi niin vaikealta, koska hän oli asunut pariskunnan yhteistä kotia jo niin pitkään yksin.

– Eikä se aluksi tuntunutkaan, mutta suru tuli viiveellä, Sirkka kertoo.

Surressaan puolisoaan hän menetti ruokahalunsa eikä saanut enää nukuttua öisin. Valvominen ja syömättömyys vei kaikki voimat. Sirkka joutui kävellessään ottamaan tukea seinistä, jotta olisi pysynyt pystyssä.

Siinä vaiheessa Anitta-tytär otti yhteyttä kuntaan.

– Kunnasta tarjottiin tällaista hyvinvointilähete-palvelua. En ollut aikaisemmin kuullut koko hommasta mitään, Sirkka toteaa.

Kunnan tarjoama ilmainen palvelu

Hyvinvointilähete on tällä hetkellä käytössä vain neljässä Lapin kunnassa: Sodankylässä, Kemijärvellä, Muoniossa ja Enontekiöllä. Toimintamallista saatu palaute on kuitenkin ollut niin hyvää, että toimintaa ollaan laajentamassa.

Hyvinvointilähetteellä asiakas saa tuekseen koulutetun linkkihenkilön, joka auttaa ja toimii tukena arjen haasteissa. Jokaisen asiakkaan tilanne on erilainen, joten myös toiminta muokataan yhdessä asiakkaan tarpeista käsin.

Sodankylässä toimii tällä hetkellä kahdeksan koulutettua linkkihenkilöä. Yksi ensimmäisten joukossa valmistuneista on Riitta Hokkanen.

Hän lähti mukaan toimintaan, koska kokee, että hyvinvointilähetteen tarjoamalla täsmäavulla voidaan ehkäistä myös isompien ongelmien syntyä.

– Tykkään tehdä tätä, koska työssä saa kohdata ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Tässä myös huomaa, kuinka pienellä avulla voi olla iso merkitys, Riitta kertoo.

Linkkihenkilö saa työstään tuntikorvauksen. Työ on itsenäistä ja asiakkaan kanssa sovitaan yhdessä molempien aikatauluihin sopivat tapaamisajat. Linkkihenkilön tuki on määräaikaista ja kestää pisimmillään kuusi kuukautta.

Riitan mukaan joidenkin asiakkaiden kanssa löytyy kuitenkin niin syvä yhteys, että yhteydenpitoa on jatkettu tukisuhteen jälkeenkin.

– Tähän mennessä on ollut kaksi asiakasta, jotka ovat sanoneet, että vaikka työ loppuu, niin pitää tulla käymään. Sirkka on heistä toinen.

”Tuli sellainen tunne, että nyt elämä jatkuu”

Sirkka ja Riitta tapasivat puolen vuoden ajan noin kerran viikossa pari tuntia kerrallaan. Aluksi suunnitelmissa oli käydä jutustelun lisäksi ulkoilemassa.

– Meillä puhetta piisasi. Juttelimme arkisista asioista, puhuimme surusta ja muistelimme menneitä. Ulos asti ei ehditty, Sirkka kertoo.

Parin, kolmen kuukauden jälkeen Riitta huomasi, että Sirkka oli selvästi piristynyt. Muutos parempaan oli tapahtunut nopeasti, Riitan kesäloman aikana.

– Kun loman jälkeen tulin ensimmäistä kertaa käymään ja avasin ulko-oven, niin nenään leijui pullan tuoksu. Sitä ennen Sirkka ei ollut jaksanut leipoa kertaakaan.

Sirkan mukaan syynä oli kesäisenä aamuyönä nähty todentuntuinen uni.

Unessa Sirkka oli yhdessä Väinön kanssa mennyt sisälle taloon, jonka etummaiseen huoneeseen oli kerätty paljon tavaraa. Kun Sirkka oli ihmetellyt, kuka oli muuttamassa, Väinö oli vastannut, että hän, koska aikoi jättää Sirkan.

– Minä kauhistuin, mutta Väinö sanoi, että hän jättää minut, jotta pääsen elämään. Sitten heräsin omaan itkuuni, Sirkka muistelee.

Herättyään hän katsoi kelloa ja se näytti aamukuutta. Sirkan mukaan vanhat ihmiset Siurunmaassa olivat aina sanoneet, että jos aamulla näkee unen, se tapahtuu.

– Silloin tuli sellainen tunne, että nyt elämä jatkuu. Mutta ilman Riittaa en olisi selvinnyt, vaan Väinö olisi vienyt matkassaan.

Näin hyvinvointilähete toimii:

• Hyvinvointilähete -toimintamalli on sopiva tilanteisiin, jossa henkilön avun tarpeisiin ei voida vastata vain sosiaali- ja terveyspalveluilla.

• Lähetteellä pyritään auttamaan henkilöä hyvinvointia ja terveyttä lisäävällä toiminnalla. Apua hakeva voi tarvita esimerkiksi tukea yksinäisyyden lievittämiseen tai arjen mielekkään toiminnan löytämiseen.

• Hyvinvointilähetteen voi tehdä esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tai työllisyyspalveluiden ammattilainen. Palvelu on asiakkaalle maksuton.

• Hyvinvointilähetteen avulla asiakas saa rinnalleen koulutetun linkkihenkilön, joka tarjoaa henkilökohtaista tukea maksimissaan kuuden kuukauden ajan. Tuen tarkoitus on madaltaa osallistumisen kynnystä esimerkiksi harrastuksiin ja muuhun sosiaaliseen toimintaan.

Sinustako linkkihenkilö – hae mukaan syksyn 2023 koulutukseen!

• Linkkihenkilöltä ei edellytetä sosiaali- tai terveydenhuollon koulutusta.

• Koulutuksen kesto on yhteensä 6 päivää, jotka toteutuvat Zoom-etäyhteydellä. Koulutus on avoin kaikille Lapin alueella asuville ja 5 opintopisteen laajuinen.

• Koulutuksessa linkkihenkilöt oppivat keinoja tukea asiakasta hänen omien tarpeidensa pohjalta hyödyntämään kunnan, kolmannen sektorin ja seurakuntien tarjoamia palveluita.

• Avoin info linkkihenkilökoulutuksesta kiinnostuneille 5.9.2023 klo 9-11, pääset liittymään tilaisuuteen tästä linkistä >>. (Huom! Linkin takaa sisältö vasta infoajankohtana). Syksyn 2023 linkkihenkilökoulutus alkaa 19.9.2023.

Lisää tietoa toimintamallista ja ilmoittautuminen linkkihenkilökoulutukseen hyvinvointilahete.fi