Suku-Kalle 95 vuotta
Oli 7.7.1944 iltapäivä, Kalle Sukuvaara oli Vuoksen rannalla neljän suomalaisen kanssa polvillaan maassa, viisi venäläistä osoitti heitä aseilla. Joku luonnon vaisto käski heittäytymään pitkälleen maahan ja samalla tykistön kranaatti iskeytyi maahan tappaen kaikki ne venäläiset ja kaksi suomalaista, myös Kalle haavoittui. Elämä oli ollut monta kertaa ennen tätä tapahtumaa hiuskarvan varassa mutta jokin ylempi oli kertonut Kallelle, että kyllä sinä selviät. Tuona päivänä Kalle jäi venäläisten sotavangiksi, kun Kallea ja muutamaa muuta suomalaista kuljetettiin rintaman taakse, vastaan tuli niin pitkälle kuin näki venäläisiä sotilaita kuorma-autoissa, Suomen itsenäisyyden kannalta elettiin ratkaisevia aikoja. Kallen sotavankeus kesti 4,5 kuukautta ja hänen ylittäessään valtakunnan rajan 22.11.1944 klo 15.15, hän koki uudelleen syntymisen riemua. Keskiviikkona 27.7.2018 vietettiin Suku-Kallen 95 vuotispäivää hänen kotonaan missä päivänsankari otti runsaslukuisen vierasjoukon vastaan.
Kalle Sukuvaara on syntynyt Sodankylässä 27.7.1923. Lapsuus oli erilainen kuin meillä nykynuorilla, erilaissa työtehtävissä piti olla heti nuoresta alkaen, oli heinäntekoa, puusavottaa, uittoa, metsänkylvöä, kalastusta, marjastusta ja normaaleja kotiin liittyviä töitä. Töissä oppi tietenkin kaikkia