Paikallisuutiset
Yrittäjät: Matkustusrajoitusten lievennys tärkeää, mutta ei pelasta pohjoisen matkailutalvea
On hyvä, että hallitus lievensi matkustusrajoituksia. On kuitenkin epärealistista olettaa, että päätös pelastaisi pohjoisen matkailutalven, Yrittäjät kommentoi.
– Matkailurajoitusten lieventäminen on tärkeää erityisesti rajaliikenteelle ja Finnairille, jonka selviäminen on olennaista koko Suomelle, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Suomen matkailun kokonaiskysyntä oli viime vuonna arvion mukaan 16,1 miljardia euroa. Työ- ja elinkein