Paikallisuutiset

Simpsukoiden pyynti oli aikoinaan Kainuussa erakkomiesten hommaa ‒ raakunpyyntirahoilla ostettiin jopa maatila

Kajaanilainen tietokirjailija ja professori Reijo Heikkinen avaa uudessa kirjassaan ”Jokihelmen lumoissa ‒ Helmestystä salomailla” suomalaista ja erityisesti kainuulaista raakunpyyntiä, joka saattoi olla melko rahakastakin. Suurin Suomesta löydetty helmi, noin sentin läpimitaltaan, toi pyytäjälleen, hyrynsalmelaiselle valokuvaajalle Konrad Hollolle vuonna 1925 rahaa niin, että hän osti sillä maatilan. Raakun kotipaikka oli Taivalkosken Korvuanjoki.

– Kainuun Radio pyysi minulta joskus 1980-luvulla radiodokumenttia raakustamisesta ja se oli minulle silloin aivan outo ja uusi asia. Kun siihen perehdyin, niin huomasin, että aihe olikin mielenkiintoinen, kertoo Reijo Heikkinen ensimmäisistä ajatuksista tehdä kirja raakun pyynnistä.

Asia jäi hänen o

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä